torstai 3. toukokuuta 2012

Kukkia ja perhosia

Oonan toiveena oli kolmevuotiskakkuun kukkia ja perhosia, kerran juhlaa vietettiin vappuaattona lisäsin koristeisiin vielä hiukan serpenttiiniä. Kakun ohje löytyy Ullanunelmasta. Koristelu onkin sitten omaa suunnittelua.

Käytin tällä kertaa mistä tahansa marketista saatavaa valkoista Dr. Oetker sokerimassaa ja värjäsin sen elintarvikevärillä. Meidän valtavasta lähimarketista Kärkkäiseltä löytyy hyvä valikoima geelimäisiä Wilton elintarvikevärejä edullisesti, olen käyttänyt myös ihan noita marketinkin nestemäisiä elintarvikevärejä sokerimassan värjäämiseen. Hyvin toimii nekin. Tosin tomusokeria tarvitsee usein lisätä massaan jonkin verran, kun käyttää noita nestemäisempiä värejä ettei massasta tule liaan löysää. Muutenkin aina sokerimassaa käsiteltäessä on alusta syytä tomusokeroida hyvin, ettei massa jää siihen kiinni. Värjäsin kukkia varten myös pinkkiä, keltaista ja vihreää eri sävyissä. Kukat tein muoteilla, niistä joskus myöhemmin lisää.

Perhonen on eri helppo. Kauli suhteellisen pyöreä levy n. 7 cm ympärysmitaltaan ja 5 mm paksuksi, sitten leikkele kuvien mukaan siivet (koristele ne painelemalla) ja rullaa "vartalopala", joka kiinnitetään sokerikuorrutteella. Sekin oli mulla valmista Dr. Oetkeriltä. Tuntosarvina voi käyttää esim. spagettia, mulla oli tuollainen joskus tiimarista ostettu askartelujuttu. Sitten taittele perhosen muoto folion päälle (siivet ylöspäin) ja laita munakennoon kuivumaan, siinä pysyy tuo muoto hyvin. Sokerimassa kovettuu noin vuorokaudessa. Noi keltaiset liljat ei muuten jostain syystä ehtineet kuivua vuorokaudessa, joten siksi niitä ei näy kakussa;)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!